Kultaisen noutajan luonne ja ulkonäkö ovat aina olleet itselleni mieleen. Jo ala-asteikäisenä halusin itselleni koiran, jonka täytyisi ehdottomasti olla kultainennoutaja. Mitä enemmän kultaisia noutajia tapasin, sitä varmemmaksi tulin siitä, että ensimmäinen koirani olisi kyseisen rodun edustaja. Niinhän siinä sitten kävi, että ensimmäinen koirani, kultainennoutaja Miro, tuli maaliskuun alussa vuonna 2003.

LUONNE
Miro on hyvin miellyttämishaluinen ja melkoisen vilkas pakkaus. Se on aina yhtä innokas oppimaan uutta ja koska se on ahmatti, niin namien avulla se onkin oppinut kaikenlaista hyödyllistä. Toki siinä sivussa myös kaikkea vähemmän hyödyllistä..

Miro on myös tavattoman ihmisrakas hömppä. Kaikki vastaantulijat olisi kiva käydä tervehtimässä, paitsi erittäin epämääräisiltä näyttävät ihmiset se kiertää kaukaa. Se on avoin kaikille uusille asioille, joten kaiken karvaiset perheenlisäyksetkin se ottaa avosylin vastaan. Samoin myös kaikki ovesta sisään eksyvät vieraat. Jotkut kovat äänet ja äkkinäiset tapahtumat saavat sen hieman epäröimään, mutta hetken ihmettelyn jälkeen se on valmis jatkamaan siitä mihin jäi.

HARRASTUKSET
Ihan alunperinkin Miro tuli lähinnä kotikoiraksi, jonka kanssa sitten harrastettaisiin jotain joko ryhmässä tai omin päin. Vuoden 2004 alussa aloin käymään Miron kanssa tokossa. Alkuun se oli aivan toivotonta, kun Miroa kiinnosti kaikki ne vieraat koirat joiden kanssa olisi ollut kiva leikkiä. Kesää kohti kuitenkin tapahtui huomattavaa edistystä. Syksyllä jouduimme jättämään tokon harrastamisen ryhmässä, koska aikataulut eivät enää käyneet yksiin. Sen jälkeen olen harjoitellut Miron kanssa itsekseni ja voisimpa sanoa, että meillä menee hienosti. Ei nyt mitään kilpailutason liikkeitä kuitenkaan, mutta olen erittäin tyytyväinen. Ja se toivottomalta tapaukselta aikoinaan vaikuttanut Miro ei olekaan enää niin kovin toivoton tokoliikkeissä.

Miro rakastaa pitkiä lenkkejä, joten harrastammekin niitä päivittäin ahkerasti. Ja jotta elämä ei kävisi kovin yksitoikkoiseksi käymme talvisin järven jäällä päästelemässä höyryjä ja kesäisin rämmimme metsissä, tai käydään tapaamassa kavereita koirapuistossa. Mirolle maastolla ei ole suurtakaan väliä, pääasia on, että pääsee liikkumaan ja mielellään hippulat vinkuen. Kesällä 2009 Miro yhtäkkiä huomasi kuinka uidaan. Ennen sitä sille tuli kiire rantaan heti kun pohja katosi tassujen alta, vaikka muuten tykkäsikin vedessä läträtä. Saa nähdä vieläkö ensi kesänä muistaa uimisen salat. Nukkuminen on myös suuressa suosiossa, liikkuva koira tarvitsee unta, jotta voi taas liikkua ja nukkua jne.

© Susanna Pentikäinen